Luomukassin testiajo

Olen pitkään jo odottanut mahdollisuutta testata Delin luomukassia. Luomukassit ovat tilattavissa joka toinen viikko (tilaukset torstaihin mennessä) ja ne noudetaan perjantaisin klo 15 jälkeen. Kassi sisältää ainekset yhteen kahden lajin illalliseen ja mukana tulee ohje. Yleensä ne perjantait, jolloin kassit luovutetaan asiakkaille ovat olleet sen verran hektisiä, etten ole kerennyt edes miettiä oman kassin hankintaa. Viime luomukassi sisälsi ainekset mozzarella-tomaattisalaattiin ja mademuhennokseen valkosipuliöljyssä paistetun broccolin kera. Vihdoinkin sain mahdollisuuden kokeilla luomukassia käytännössä, ja tietenkin kertoa kokemuksestani teille.

Tässä viikon 9 luomukassin ohje:

Mozzarella-tomaattisalaatti:

500 g tomaatteja

1 puntti basilikaa

1 mozzarella

Oliiviöljyä, suolaa, pippuria

Pilko tomaatit ja mozzarella viipaleiksi. Kokoa ne vuoroperään salaattilautaselle. Rouhi päälle suolaa ja pippuria. Pirskota hieman oliiviöljyä. Riivi päälle basilikaa. Yksinkertaista ja maittavaa!

Mademuhennos:

1 kg made, nyljettynä ja sisälmykset poistettuna

4 dl vettä

4 dl valkoviiniä

4 rkl voita

3 rkl vehnäjauhoja

2 dl kermaa

1 dl silputtua tilliä

1 kg keitettyä perunaa

mustapippuria, maustepippuria, suolaa

1 sitruunan mehu

  1. Laita perunat keittymään.
  2. Pese kala juoksevan kylmän veden alla ja leikkaa se n. 5 cm:n paloiksi.

Nostele kalanpalat kattilaan, kaada päälle vesi ja viini. Annan kiehua kannen alla hiljalleen, kunnes kalat ovat kypsiä. Nostele kalat liemestä ja irrota lihat ruodoista.

  1. Sulata toisessa kattilassa voi. Sekoita voisulaan jauhot ja kaada joukkoon keitinliemi juoksevana nauhana koko ajan sekoittaen. Anna liemen kiehua ja jauhojen kypsyä.
  2. Lisää kerma ja keitä vielä hetki.
  3. Leikkaa perunat sillä aikaa lohkoiksi.
  4. Lisää liemeen pippurit, suola ja tilli, sekä perunat ja anna kiehahtaa.
  5. Lisää lopuksi joukkoon mateenpalat ja sitruunamehu.

Broccolit valkosipuliöljyssä:

1 broccoli

2 valkosipulinkynttä

suolaa, oliiviöljyä

Leikkaa broccolin nuput. Laita paistinpannulle oliiviöljyä reilusti. Purista valkosipulinkynnet pannulle. Paahda broccolia öljyssä n. 5 minuuttia. Lisää suola. Parsakaalit saavat jäädä hieman rapsakoiksi.

Lopputulos oli yksinkertaisen kaunis ja maittava. Asettelin vaihtelun vuoksi mozzarellan, tomaatit ja basilikan vuoroperään puuvartaaseen. Pilkoin lisuketta varten myös parsakaalin varren pieniksi palasiksi, ja paistoin ne erikseen nuppujen paistamisen jälkeen.

Made oli yllättävän mieto maultaan, ja imi kerman ja tillin maun itseensä hyvin. Mateen lihaa irrottaessa kannattaa muistaa olla varovainen ja irrottaa pieniä palasia kerralla, koska ruodot saattavat olla teräviä. Valkosipulinen broccoli tarjosi mainion vastaparin kermaisen pehmeälle muhennokselle, ja kokonaisuus maistui myös kaikkein kriittisimmälle raadille; 3-, 4- ja 6-vuotiaille pojilleni 🙂

About the author

Johanna Varje

Olen 26-vuotias kolmen pienen ruokakriitikon äiti. Rakastan ruokaa etenkin, kun se on puhdasta luomua ja tulee läheltä. Toimin aikasemmin Lähellä Delin kokkina, mutta nykyään toimin yrittäjänä ja pyöritän sisustusverkkokauppa Kokouta. Delin blogissa jaan ohjeita erilaisiin aterioihin, jotka voi toteuttaa käyttäen pääasiallisesti luomu- ja lähiraaka-aineita. Aion myös asettaa Delin myymiä luomutuotteita käytännön testeihin kotona, ja kertoa blogissa kokemuksistani. Maukkaita luku- ja ruokakokemuksia toivottaen, Johanna