Katselin jokin aika sitten ruokaohjelmaa, missä tehtiin risottoa. Mietin miksei meillä kotona tehdä risottoa useammin ja päätin, että risotto tekee nyt paluun keittiööni. Nyt keväällä parsa on sille luonteva kumppani.Lapset katselivat tuttu epäluuloinen ilme kasvoillaan, kun laitoin illallista. Siitä taitaakin tosiaan olla hetki, kun olen...

Taas jälleen vietän tammikuussa raakaruokakuukautta ja puhdistan elimistöäni. Tänä vuonna olen jo kokeneempi raakaruokailija ja itsevarmuus raakaruokien valmistuksessa on kohentunut. Olen nyt tammikuussa syönyt noin 80% raakaa ruokaa (eli ruoan lämpötila ei ole noussut yli 42 °C) , ja jättänyt gluteenin ja eläinkunnan tuotteet kokonaan...

Luin joskus eräästä yhdysvaltalaisesta ruokablogista kvinoaa ylistävän artikkelin, jossa kyseistä raaka-ainetta kehuttiin maasta taivaaseen. Päätin silloin  tutustua kvinoaan tarkemmin ja kokeilla sitä eri ruokiin bulgurin, ja couscousin sekä ohra- ja spelttihelmien tilalle. Kuten ohraa ja spelttiäkin, kvinoaa saa nykyään kotimaisena.Kun tutkin kvinoan ravintoaineita, huomaan heti...

On taas se aika vuodesta, kun punajuurta menee lähes joka aterialla jossain muodossa. Jääkaapissa on jatkuvasti paahdettuja lohkoja marinadissa ja vanhin poika pesee, kuorii ja keittää punajuuria itselleen välipalaksi vähän väliä. Tänään lapset olivat jo syöneet illalla, ja oli harvinainen mahdollisuus laittaa itselleen juuri sitä,...

Parsa on ihanaa sellaisenaan, ja sen kanssa on turha lähteä kikkailemaan. Yksinkertaisuus on valttia, ja parsan hentoa makua olisi sääli peittää voimakkailla lisukkeilla. Halusin tehdä jotain täyteläistä, ja jotain mistä lapsetkin tykkäisivät. Pastakoneeni olikin pölyttynyt kaapissa jo turhan pitkään, joten tuorepastaa oli tehtävä. Se ei...

Pitkästä aikaa, mutta täällä olen taas. Blogi on ollut pienellä tauolla ja kaikenlaista uutta on tapahtunut. Olen perustanut oman yrityksen ja tein viimeisen työvuoroni Delissä pari viikkoa sitten. Yritykseni on sisustusverkkokauppa, jossa myydään vastuullisesti tuotettuja sisustustuotteita, uutena ja käytettynä. Täältä voit käydä tutustumassa Kokouhun tarkemmin. Kirjoitan...

Näkkileipä on kätevä keksintö; se taipuu monenlaiseen käyttöön ja säilyy hyvin. Näkkileipä on helppo tehdä itse, ja sitä kannattaa tehdä suurempi satsi kerrallaan. Tekemällä siitä gluteenitonta, se sopii myös gluteenia välttäville ja keliaakikoille. Vehnä- tai ruisjauhojen sijaan näkkileipä voi koostua pääosin proteiinipitoisista siemenistä, mantelijauhoista ja...

Sain joululahjaksi Raw Food-nimisen kirjan (Palmcrantz, Lilja), joka haastoi minut kokeilemaan raakaruokaa alkavan vuoden kunniaksi. Tammikuuhan on muutenkin perinteinen ajankohta elämänmuutoksille ja vähintään terveysspurteille. Vaikka muutos ei olisi pysyvää, on aina hauskaa kokeilla uusia asioita ja oppia uutta. Viimeksi tähän aikaan vuodesta olin karppauskokeilun keskellä...

Marengit käyvät myös koristeista juhlapöydässä, mutta harvoin makuakaan voi vastustaa.  Suuret näyttävät marengit ovat kaunis lahja mutta pienemmät marengit ovat käytännöllisempiä kahvipöydässä. Tein itse lahjaksi naapureille ja oman perheen käyttöön jouluksi kinuski-puolukkamarenkeja. Tein marenkeja kahteen otteeseen, koska olin turhan varovainen puolukan kanssa ensimmäisellä kerralla ja...

Päätin yhtenä päivänä kokeilla jotain uutta punajuuresta. Siitä seurasi se, että vanhin lapsista mökötti huoneessaan tunnin, koska olin kuulemma pilannut punajuuren ja se pitäisi vain keittää ja syödä sellaisenaan. Kun muut olivat jo syöneet, vanhin poika hiipi kuitenkin pöydän ääreen ja uskaltautui maistamaan ruokaa. Hän...