Erilaiset kaalikääryleet

Luin jokin aika sitten ohjeen hieman erilaisista kaalikääryleistä jostain ruokalehdestä. Mieleeni jäi erityisesti kuva, jossa kääryleet olivat kauniin vihreitä, eikä epämääräisen beigen sävyisiä kuten ala-asteen ruokalassa oli tapana. Kääryleisiin käytettiin savoijinkaalia, jonka raikas vihreä väri säilyy kypsennyksessä. En tietenkään enää muistanut, mistä olin ohjeen lukenut tai, mitä kaikkea kääryleisiin tuli, joten osa täytyikin keksiä itse. Nämä kääryleet eivät juuri lisukkeita kaipaa.Itse tarjoilin ne kuitenkin salaatin kera. Yllätyin itsekkin, miten hyvin elämäni ensimmäiset itsetehdyt kaalikääryleet onnistuivat!

Kaalikääryleet (n. 6 annosta)

Savoijinkaali (6 lehteä)

3 dl spelttihelmiä (tai ohrahelmiä)

Puolikas purjo

Reilu kourallinen sieniä (esim. Suppilovahveroita, herkkusieniä, tai

mustia torvisieniä)

Puolikas fenkoli

Kasvislientä

1 dl raastettua parmesania

Tilkka oliiviöljyä

2 rkl voita

1 dl hienonnettuja aurinkokuivattuja tomaatteja

¾ pienestä vuohenjuustopötköstä

1 dl juustoraastetta

Tilkka kermaa

3 valkosipulinkynttä

Suolaa ja pippuria

Kourallinen ruccolaa

Laita speltti tai ohra kiehumaan kasvisliemeen. Speltin kiehumisaika on n. 30 min. Ja ohran kiehumisaika on n. 15 min. Irrottele kaalista 6 lehteä, ja pese ne. Keitä niitä n. 10 minuuttia suolavedessä. Jos kaalinlehdet eivät mahdu kattilaan kerralla, keitä ne kahdessa satsissa, ja nosta se kuivumaan ja jäähtymään. Pilko purjo, sienet ja fenkoli ja freesaa ne oliiviöljyssä, kunnes sienet ovat kypsiä ja muut ainekset pehmeitä. Kaada speltistä tai ohrasta ylimääräinen vesi pois, ja sekoita purjon, fenkolin ja sienten kanssa. Lisää sekoitukseen suolaa, pippuria, voi, parmesan ja aurinkokuivatut tomaatit ja sekoita hyvin. Jaa täyte kaalilehtien sisään ja taittele niistä kääryleet. Aseta kääryleet vuokaan ja kaada päälle tilkka kermaa. Ripottele päälle juustoraaste ja aseta 1 hieman alle sentin paksuinen siivu vuohenjuustoa jokaisen kääryleen päälle. Paista uunissa n. 30 min, tai kunnes vuohenjuuston pinta on hieman ruskea. Anna kääryleiden levätä vähintään 5 minuuttia ennen tarjoilua, ja koristele ruccolalla.

Tilaa uutiskirje

Uusimmat uutiset suoraan sähköpostiisi